Kattilamäen talon varhaisinta historiaa:

Talo mainitaan joissakin lähteissä jo 1773 ja siellä on jossakin vaiheessa ollut myös kauppa, koska

nykyisen päärakennuksen paikalla (rakennettu 1947) sijaitsi tilan vanha päärakennus ja sen yhden

kamarin ovessa oli pieni lasi-ikkuna, josta näki kun asiakkaita tuli sisään.

Tilalla väitetään asuneen aikoinaan Sapa- Marin, josta kylänkeskeinen nimi Sapala on saanut

alkunsa.

Aittarakennuksen takaa on löytynyt mullan seasta myös pieni esim. kellosepän tms. käyttämä pieni

alasin ja pieniä työkaluja.

Omasta suvustani:

Isoäitini Ida Maria os. Oksanen oli Oksniemen tyttäriä ja oli aviossa pappani Jahvet Lahtisen kanssa, joka oli syntynyt Korpilahden Leustussa Mäkelän talossa.

He asuivat Saarijärven rannassa olevassa Oksmäen torpassa, jossa heidän isosta lapsikatraastaan suurin osa syntyi.

Setiäni tiedän ainakin olleen Oskarin, (1879 -1952), kauppias Tampereella. Hänen lapsistaan Rauni kuoli nuorena, farmaseutti Pia (1909 – 1970) eli lapsettomana Tampereella, pianisti Kaisu kuoli 1964 ja merkonomi Reino Oskar syntyi 1907 ja kuoli 1966, häneltä jäi poika Kari, pankinjohtaja

Tampereelta.

Eemil setä s. 1880 ja asui tilalla kuolemaansa asti 1946 tehden tilan maa - ja metsätöitä. Oli

naimisissa Sandransa kanssa ja heiltä jäi kaksoset Elsa ja Helvi sekä Rauno. Werner setä s. 1885 muutti Amerikkaan vuonna 1911 ja kuoli siellä New Yorkissa 1951, ammatti leipuri ja harrastus urheilu. Häneltä jäi jälkeen tytöt: taitoluistelija Lea, joka kuoli n. 20-vuotiaana ja tätini Edit, s. 1888, muutti myös Amerikkaan ja kuoli siellä v. 1921. Tätini Editin ja setäni Wernerin lesket avioituivat jälkeenpäin keskenään.

Isäni Ilmari syntyi jo Kattilamäen tilalla 1893, siis Lahtiset ovat asuneet tilalla jo 1880 luvun

lopulta. Ilmari ja Selma s. 1906 Elimäellä avioituivat 1939 ja meitä perillisiä syntyi Veikko 1942 ja Vuokko 1944 j a hän kuoli j o 2 kk ikäisenä.

Käsityöperinne on ollut suvussa hyvin voimakas ja äitini työskenteli ammattikutojana ja hänellä oli jo hyvin varhaisessa vaiheessa kutomakone, mikä oli harvinaista. Isoisäni Jahvet oli myös vaatturi ja hänen jäämistönään on vieläkin kankaan mittaamisessa käytetty messinkinen kyynerämitta.

Millaisia ihmisiä vanhempani olivat? Äitini oli iloinen sydämellinen ja tosi ahkera, jolla hyvä

lauluääni ja vahva usko korkeimpaan. Isäni oli taas seuranäyttelijän tapaan rohkea sanomaan mielipiteensä, tutustumaan uusiin ihmisiin ja kova markkinamies. Kuitenkin hän oli ahkera, tarkan talouden mies ja raitis, mikä oli Vekkulassa harvinaista.

Äidiltäni, isältäni ja kummisedältäni K.V. Hongistolta sain todella hyvän kasvatuksen,

jossa kunnioitettiin yrittäjyyttä, naapureita, rehellisyyttä, hyviä harrastuksia sekä Jumalaa.

Äitini suku juontaa juurensa Kymenlaaksoon. Hänen äitinsä Serafina oli syntynyt Iitissä ja isänsä

Juho Elimäellä.

Serafinallaja Juholla oli lapsia Miina, Eino (kuoli Kanadassa), Juho (kuoli lapsena), äitini Selma

sekä Toivo. Juho meni Serafinan kuoltua uusiin naimisiin Hilda Perttolan kanssa ja heille syntyi Väinö ja Jussi (haudattut Elimäen sankarihautaan). Matti, Lassi, Olli, Reinoja Kerttu. Eli Juholla oli lapsia täysi tusina, joka ei ollut siihen aikaan mikään poikkeuksellinen lapsiluku.

Äidin kotitilaa Perttolaa Elimäen Jokelassa pitää nykyisin Reinon poika Matti vaimoineen.

Omaan elämänkaareeni kuului koulunkäyntiä Vekkulan koulussa, armeija vapaaehtoisena

Haminassa ja pääosin Helsingissä Puolustusvoimien pääesikunnassa armeijan urheilu-upseerin

toimistossa. Pohjois-Hämeen maatalousoppilaitos 1961-62, Jämsänkosken yhteiskoulun iltalinjan

peruskoulu oppimäärä. Suomen Urheiluopiston valmentajainstituutti 1985-86.

Maa-ja metsätalous on aina ollut suurin intohimoni ja nykyisin harrastukseni, mutta urheilulla on ollut kuitenkin elämääni eniten vaikuttanut harrastus. Itse kilpailin yleisurheilussa piirin tasolla ja tulin SUL:n organisaatioon -70 luvulla Ilveksen seuravalmentajana, piirin pistevalmentajana,

nuoriso valiokunnan puheenjohtajana, piirikouluttajana (7 vuotta), nuorten aajoukkuevalmentajana

pika-aitojen lajivalmentajana jne. Monta maaottelua ja arvokisaa tuli käytyä vuosien 82-96 välillä.

Sain tunnustuksena 1994 piirin Alvar Aalto- stipendin, jolla rahoitin opiskeluni Vierumäellä.

Työskentelin Kuntoliikuntapalvelu Pekka Kinnunen ky:ssä -87 -88 , Kylpylä Joutsenlammella -88

sekä Sysmän kunnassa vapaa-aikasihteerinä vuodesta 1989 lähtien. Vaimoni Marja-Leena opiskeli sairaala-alan oppilaitoksessa ja työskentelee Dementiakoti Saaran hovissa dementikkojen hoitajana.

Tyttäreni Päivi (s.1966) työskentelee Jämsänkosken kaupungin kotipalvelussa. Päivi heitti nuorena kiekkoa ym. ja saavutti SM-pronssia joukkuekiekossa. Päivin aviomies Reijo on armoton remontti- ja kauppamies, joka kyllä tekee auton vaikka peltitynnyristä. Lapset Eliisa ja Arttu jatkavat elämää suvun ketjussa.

Poikani Pekka (s.1970) kasvoi urheilun hengessä ja hänestä tulikin maajoukkueurheilija - ja

lajinakin oli todellinen kuningaslaji: kymmenottelu! Pekka saavutti ainakin seitsemän sm-kisamitalia ja monta maaottelu- ja Euroopan cup -ottelukisaa. Ennätys oli reilusti yli 7500 pistettä ja uran jatkuminen katkesi useampaan loukkaantumiseen. Pekka opiskeli ensin Jyväskylässä graafisella linjalla ja sitten Tampereella kokiksi, kävi YK:n rauhanturvaajana Libanonissa ja nyt aloittelee siviilielämää morsiamensa Miran kanssa.

Talon kehityksestä:

Tilalla on sukumme aikaan harjoitettu voimakasta karjataloutta, joka jatkui aina vuoteen 1989.

Lehmien lukumäärä oli noin 12 ja päälle nuorikarja. Karja ruokittiin puhtaasti oman pellon tuotteilla

ja AIV:tä tehtiin mittavat määrät joka vuosi.

Ensimmäinen Valmet ostettiin 1956, joka oli kylän kolmas traktori Pullilan pikkuValmetin ja

Keskisen piikkipyörä Fordsonin jälkeen Muista koneista mainittakoon viljankuivuri vuonna 1957 ja

Mylly-Matti -kotitarvemylly, jolla jauhettiin ainakin puolet kylän viljoista. Uusi navetta rakennettiin

1972 .lähes kaikki omalla työllä ja hinta oli tilatankkeineen .parsineen ym. koneineen noin 60.000 markkaa. Tilan metsät ovat aina hyvin hoidettuja ja niistä on saatu 50 j a 60 -luvuilla suuret määrät halkoja, joita tehtiin ja ajettiin joka talvi esim. koulun tarpeisiin, ammattikoululle sekä myytiin välittäjille ja yksityishenkilöille.

Valmet 20 jälkeen ostettiin 1959 Valmet -361 ja vuonna 1978 Valmet-502. Peltoja metsitettiin 1990 ja 1991 n. 4 ha alalta ja istutetut puulajit olivat koivu ja lehtikuusi.

Rakentaminen:

Nykyisen 1999 rakennetun savusaunan paikalla oli tilan ensimmäinen uloslämpiävä sauna, jonka

paikalleen siirsi ja rakensi "Sälli Eemeli". Piiput uusittiin ja sauna remontoitiin 1938 ja uudelleen

Heikki Lyytisen toimesta 1960-luvun alussa.

Aittarakennuksen alkuperäistä rakentajaa en tiedä, mutta sen päässä olevissa asunhuoneissa asui

koko tilan väki n. 1945 -47, kunnes uusi päärakennus valmistui. Vanha päärakennus oli käytössä

vielä sota-aikaan, koska siinä asuivat myös siirtolaiset. Aittarakennusta remontoitiin ahkerasti ja

siinä on kolme asuttavaa huonetta, komeroita, vaateaitta, vilja-aitta ja museoaitta. Lisäksi autotalli,

lapuliiteri ja vinttikerros säilytystä varten.

Aittarakennuksen päädyssä asui ensin Emil Lahtinen perheineen, sittemmin Ilmari Lahtisen perhe ja

vuodesta 1949 kummisetäni ja tätini Edla ja Kaarlo Vilhelm Hongisto aina kuolemaansa asti 1971.

Hätäteurastus vanhassa navetassa salaman jäljiltä:

Tilan vanha navetta sijaitsi pihapiirin Noukkalan puoleisella laidalla, se oli siihen rakennettu jo

viime vuosisadan puolella, koska isäni mm. oli kaivanut itselleen piilopoteron navetan lattian alle

vuoden 1918 karkumatkaansa varten. Navetta oli tyypillinen hirsinavetta, jonka parvelle voi ajaa

hevosella rehut, jauhot ja kuivikkeet. Parsipaikkoja oli yhteensä 10 ja karsinatilaa nuorelle karjalle

lisäksi kaksiosainen sikala ja kolmen hevosen talli, johon tehtiin maitohuone koneellista jäähdytystä

varten 1950-luvulla Erkki Koiviston toimesta.

Isä-Ilmari venäläisten linnoitustöissä ja piilossa kansalaissodan aikaan:

Suomalaisiahan oli komennettu venäläisten taholta linnoitustöihin 1914-1917 välisenä aikana,

kaivettiin vallihautoja ja rakennettiin mahdollista sotaa varten, koska Euroopassa riehui l.

maailmansota. Isäni oli linnoitustöissä muiden Vekkulan miesten tavoin Ruoveden Visuvedellä.

Venäläiset olivat työnjohtajia ja pojat tekivät. Muistan kun isä kertoi siitä, kun miehet heittivät

painia ja isä oli pienestä koostaan huolimatta heittänyt isompiaan ketoon. Upseeri oli tullut paikalle

ja sanonut vain " ropotta, ropotta" ja taputtanut käsiään. Eikä mitään rangaistusta tullut.

Sain muuten kokea kerran isäni painiotteet ja tulisen heiton, kun käveltiin talvella suojalumen aikaan pihatiellä ja tuupittiin toisiamme naureskellen. Isä sanoi, että "lopetetaan jo", mutta minä sen kuin jatkoin - olinhan häntä silloin jo paljon pidempi. En tiedä tänäkään päivänä, mistä isä minuun kiinni tarttui, mutta löysin itseni niin syvästä suojalumesta, etten omin avuin päässyt sieltä pois. Ja kun vielä naurattikin niin maan perusteellisesti!

Vuosi -18 on täynnä tarinoita ympäri Suomea, nuori itsenäinen valtio oli ajautunut heti vaikeaan

kriisiin. Jämsähän oli sijaintinsa puolesta valkoisten aluetta, mutta suuret taistelupaikat kuten

Vilppula ja Länkipohja aivan naapureina. Täällä vallitsi valkoisten valta ja kaikkia työläisiä sekä

pienviljelijöitä mielellään epäiltiin punaisiksi. Seppolaan Saarelle viennit ja pikateloitukset olivat

arkipäivää, niistähän historiankirjat kertovat omaa karua kieltään.

Eemel-setä vietiin meiltä muiden mukana, mutta Hongisto kävi hakemassa pois " ei tuo mies ole

mikään kapinallinen ja työnteko on hänen ainoa harrastuksensa - menen takuuseen hänestä "

Näin setä vapautettiin, mutta isäni otti toisen linjan . Hän päätti painua maan alle! Hän kaivoi navetan lattian alle korsun, jossa oli piilossa pitkän aikaa - ilmeisesti lähes vuoden! Hänen olinpaikastaan ei tiennyt kuin oma äiti ja Leustusta Ida Koskinen, jotka ruokkivat nuorukaista piilopaikkaan. Välillä kuului saappaiden kopinaa ja keskustelua, että "missähän se mies piileksii - on varmaan mennyt linjojen läpi punaisten puolelle"

Kun isä olojen vakiinnuttua uskalsi tulla esiin, niin jalat eivät kantaneet ja silmät eivät sietäneet

valoa ollenkaan. Puoli vuotta meni parantumiseen, minkä jälkeen tuli komennus armeijaan

Hämeenlinnaan ja vanginvartijaksi punaisten leirille. Tarinat leiriltä olivat hyvin surullisia ja sisälsivät paljon inhimillistä hätää ja tuskaa. Muistan usein isäni kertoneen, kuinka hän antoi kotoa tulleesta paketista saatua leipää vangeille, joilla oli kova nälkä. Joku heikkona oleva nainen oli sanonut:" Jos Jumala on olemassa, niin Hän varmasti palkitsee sinun hyvyytesi".

Kun kone tuli alas pellollemme viime sodissa:

Sota-aikaan armeijan taistelukoneiden korjaus tapahtui Kuoreveden Hallissa-, josta korjattavat

koneet koelennettiin, ennen taistelutoimintaan palaamista. Niinpä oli taas yksi "Mersu" kunnostettu ja sitä koelensi tunnettu taistelulentäjä Pekka Kokko. (Lue Joppe Karhusen ilmataistelukirjoja) Kone ei kuitenkaan ollut kunnossa ja se savutti voimakkaasti Vekkulan yllä lennettäessä. Oli pakko tehdä pakkolasku! Lentäjä katsoi Keikulan pellon olevan suurin aukea, mutta siellä oli ruispelto ja isäni yhdessä Ottelinin Lallin kanssa tekemässä kyntöjä.

Näin valituksi tuli Riihipelto, johon lähestymisliito tapahtui Taaralasta päin, koska silloin ei nykyistä koivikkoa ollut ollenkaan. Kone teki onnistuneen mahalaskun riihen eteen - ja lentäjä kömpi koneesta naama veressä. Äiti juoksi katsomaan mitä tapahtui ja lentäjä kysyi heti: " Eikös emäntä yhtään pelännyt, vaikka olisi konekivääri alkanut laulamaan "?

Lentäjä meni heti puhelimeen ja ilmoitti Halliin tapahtuneen ja sitten lääkäri tuli paikalle antamaan

ensiapua ja viemään sairaalaan jatkotutkimuksiin.

Kyllä vähän ajan päästä oli ilmassa ollut monia koneita katsomassa putoamispaikkaa. Sodasta

lomalla olevia miehiä komennettiin vartioon, koska konetta oli vartioitava yötä päivää.

Kuitenkin hylystä varastettiin peltiä ja polttoainettakin. Se pelti muuten paloi iloisesti kirkkaalla ja

kuumalla liekillä.

Pekka Kokko laittoi purkamaan tulleen komennuskunnan mukana terveiset " siihen ystävälliseen ja

auttavaiseen taloon. Hän oli muuten sanonut, että tämä oli hänen toinen taivaalta putoamisensa ja:

"Miten käy kolmannella kerralla? " No kolmas kerta sanoi toden ja hän putosi Tampereen Kalkussa

seuraavana vuonna alas ja kuoli. Pekka Kokko on haudattu syntymäpaikkansa Jyväskylän

hautausmaalle.

Sanotaan, ettei meidän pellolla ole koskaan ollut niin paljon väkeä, kun silloin oli. Kyllä tieto

silloinkin levisi, vaikkei kännyköitä ollutkaan!

Pekka Kokon pakkolasku Vekkulaan onnistui mutta 19. helmikuuta 1944 Tampereelta lähtenyt VL Pyry PY-32 tuhoutui matkalennolla sateessa. Ohjaaja kapteeni Pekka Kokko ja vääpeli T. Vitikainen kuolivat onnettomuudessa. Ohjaaja oli pyrkinyt huononevassa säässä takaisin Härmälän kentälle. Kone syöksyi Lopen kartanon kuusikkoon.

Kylä-albumin pääsivu

Kattilamäen vaiheita

Sapala oli vahva ja omavarainen

Tarkkaa taloudenpitoa ja urheilua

Naapurimme ja kylämme talot

Sapalassa urheillaan

Tapahtumia tilalta

Kummivanhempani Edla ja K.V Hongisto