Naapurimme ja kylämme talot

"Kylää on leimannut aina naapuriavun saatavuus, ystävälliset ihmiset, joskus värikäskin elämänmuoto sekä ahkeruus karuja luonnonolosuhteita vastaan."

Lähin naapurimme on Noukkala (Perälä), josta ensimmäiset muistikuvat ovat vanhaemäntä

Sandrasta os. Lindeman, sekä talon eteläpäädyssä asuneesta Noukkalan Papasta. Pappa oli tunnettu hirsirakennusten riveejänä,

joka kerkisi varmaan monta Vekkulankin taloa tilkitä. Uudeksi isäntäväeksi tuli Sandran veli Reino ja vaimonsa Ida vuonna 1948.

Heillä lapsensa olivat Irja Manerus, Irma Rajala , Tellervo Mäkelä, Terttu Lindeman sekä tilan nykyinen isäntä Jukka. Jukka asuu tilalla ja harjoittaa matkailuelinkeinoa yhdessä vaimonsa Sarin kanssa.

Kävin Noukkalassa paljon töissä, esim. kaikenlaiset peltotyöt traktorilla, viljan jauhatukset,

lumityöt, eläinten lääkitykset ja monet muut pikku työt veivät sinne. Pyrin aina antamaan naapuriapua, mutta sain aina vastapalveluksia pyytämättäkin. Muistan aina Iida-emännän hellan kulmalla porisevan kahvipannun, josta sain nauttia maukkaat kahvit satoja kertoja naapurissa käydessäni. Reino kävi meillä aina tekemässä kotiteurastukset, johon työhön hän oli todellinen ammattilainen. Vaikka olemme aina olleet paljon tekemisissä keskenämme, niin naapurisopu on aina ollut hyvä ja jatkuu samoissa merkeissä varmasti eteenpäinkin.

Elämäni tiukimpaan tilanteeseen jouduin marraskuussa 1972, jolloin Noukkalaan tuli aikaisin

aamulla Tellervon mies Juhani Mäkelä tarkoituksenaan ampua vaimonsa, appivanhempansa Iida ja

Reino, poikansa Jukka sekä oma isänsä Alhojärvella. Juhani oli tullut aikaisin aamulla varastamansa haulikon kanssa ja päässyt lähietäisyydeltä ampumaan vaimoaan vatsaan. Tässä tilanteessa pikkupojat juoksivat navettaan hakemaan mummoa ja pappaa apuun. Jussi kerkesi vielä ampua Reinoa selkään ja Iidaa kasvoihin, mutta perääntyi kuitenkin Leuhulan tien taakse haapojen taakse piiloon.

Reino soitti äidilleni ja pyysi minua tulemaan apuun koska ”Jussi ampui Tellervoa - tule autolla "

Oletin, että lähden viemään uhria sairaalaan, koska olin lähin autoilija. Pihaan ajettuani tilanteen

todellinen luonne selvisi. Reino antoi minulle haulikon ja lähdin vartioimaan pihaa, ettei Jussi olisi

tehnyt enempää vahinkoa. Oli todella syksyliukas keli, joten sairaankuljetus tuli hitaasti eikä

poliisista näkynyt jälkeäkään. Heidän piti haalia miehiä kokoon ja tietysti poliisikoirakin. Kyllä

odottavan aika oli pitkää !

Vihdoin sairaankuljetus tuli ja saimme Tellervon autoon. Iida ja Reinon vammat olivat sen verran

vähäisiä, että he menivät lääkäriin vasta tilanteen mentyä lopullisesti ohi. Hain Heinäsen Vienon

kaupalta jatkamaan keskeytynyttä lypsyä, vein maidon laiturille ja touhusin normaaleja askareita

poliiseja odotellen - ilman asetta. Kävin Jussin edessä kolme kertaa, eikä hän ampunut minua -

ilmeisesti meidän keskeiset suhteemme olivat niin hyvät!

Neljännellä kerralla olin hakemassa tonkia pois, kun laukaus kajahti haapojen takana. Reino ampui

heti vastaan pihasta, mutta siinä vaiheessa kaikki oli jo ohi, koska Jussi oli ampunut itsensä. Siitä aamusta olen aina kiitollinen, koska pystyin varjelemaan monen ihmisen hengen lähdön ja sain

vielä itsekin jäädä elämään - aikani lähteä täältä ei vielä ollut! Aika kuitenkin parantaa haavat ja niistä kovista ajoista on vain muistot jäljellä.

Noukkalan tila voi tänään hyvin ja Jukka isäntä on tehnyt kylän historian yhden maineteon – laittanut Vekkulan koulun kuntoon ja toimivaksi matkailukohteeksi.

Samalla aukealla on myös Osuusliike, joka rakennettiin joskus 40-luvun lopulla. Siinä kauppiaina

olivat mm. Viljam Puurula, Toivo Nikkinen (kävi meillä syömässä päivittäin), Martti Huhtinen,

Alma ja Pauli Häyrynen, Kaarlo Aalto, Sylvi Toiviainen ja Ensio Tiirinlahti.

Heillä oli myös perhettä ja lapsia, joiden kanssa tuli paljon oltua tekemisessä.

Jämsän Osuusliike järjesti vuosittain naapurissa Työväentalossa "Osuuskauppajuhlat", jotka

alkoivat aina Lenni Silvanin soittamalla marssilla "Oi hiljaisuus". Paavo Kerkkonen piti

tervehdyspuheen, joku huipputaiteilija esim. näyttelijä Sylva Rossi, laulaja Jorma Ikävalko ym

esittivät numeronsa, Margareta Juven lausui, kirja-arpoja myytiin, KK:sta joku saarnaaja piti

juhlapuheen sekä lopuksi tanssia.

Liike organisoi myös "Naiset mukaan" - tupailtoja, joissa oli kahvittelua ja ainakin

tikanheittokilpailut: miehet, naiset ja lapset. Voittajat tietysti palkittiin. Muistan voittaneeni mm.

henkareita lasten kisassa. Tietysti myös hiihtokilpailut pidettiin talvisin.

Muutaman kymmenen metrin päässä sijaitsi Työväentalo, joka oli rakennettu joskus vuosisadan

alkupuolella. Talolla pidettiin tansseja, erilaisia kylän juhlia, kursseja, kiertäviä elokuvia ja

järjestettiin urheilukilpailuja . Lisäksi näytelmätoiminta oli yksi kaikkein suurimpia urakoita, mitä kylä pystyi tuottamaan. Isäni oli yksi innokas näyttelijä ja antoihan Runkkalan Kallen soittotaito

mahdollisuuden vetää myös musiikkinäytelmiä. Tukkijoella, Miehen kylkiluu, Roinilan talossa, Havajin kukka ym. suuret näytelmät kuuluivat ohjelmaan.

Kesän kilpailuissa oli lajeina kolmiotteluja 1500m juoksu. Juoksut tehtiin meidän suoralla ja

kenttälajit Työväentalon pihassa. Rajalan Toivo teki minuun silloin suuren vaikutuksen ja oli

omalta osaltaan innostamaan minua urheiluun. Talvella oli kovat hiihdot jossa yleensä Tollolan

Alpo oli paras, vaikka mukana oli myös kovia menijöitä muualta mm. olympiahiihtäjä Heikki

Lehtonen Partalasta.

Vekkulasta tuli myös lentopalloa harrastava kylä aivan 50-luvun alussa, koska Rajalan Toivo toi

pelin Vierumäeltä tullessaan. Ensin pelattiin Työväentalon tontilla olevan sahan kentällä ja

sittemmin koulun pihassa sekä Kyykkälän haassa. Sahan kentällä kävi iltaisin todella suuri määrä nuoria pelaamassa ja ilmassa oli todella runsaasti huutoa, pallon mätkettä ja kaikki mahdolliset kirosanat ja sehän kuului meille kuin tyhjää vain. Pelin taso ei noussut mitenkään korkeaksi näin jälkikäteen ajatellen Ei ollut mitään passaripeliä, eikä roolipelaamista, mutta hyvää liikuntaa ja sosiaalista kanssakäyntiä saatiin runsaasti.

Työväentalon naapurina on Punala, jossa oli kauppa vielä 40-luvulla ja Heikki Virtanen teki myös

suutarin töitä. Heikki ja Olga lapsineen muuttivat Seppolaan ja talon osti Veikko Ilmari Salonen ja

vaimonsa Tyyne. He olivat lähtöisin Heinolan seudulta ja toivat samalla mukanaan uudenlaista

ajattelua kylälle. Veikko oli vakuutustarkastaja Salamassa ja sittemmin metsätyömies, joka teki

todella hyvää jälkeä missä työskentelikin.

Lähdettäessä hiukan eteenpäin tulee Joukkola, jonka omistaja oli Hugo Joukkola (1908 -1971 ) ja

Hänen elämänkumppaninsa Aili Mäkelä. Aililla oli ensimmäisestä avioliitosta Eemil Silvanin

kanssa tyttäret Vieno, Mirja ja Paula sekä poika Jorma, joka asui meillä n. 6 vuotta. Aililla ja

Hugolla oli pojat Seppo ja Veikko. Joukkola tuli minulle hyvin tutuksi ja kävin siellä Jorman kanssa

viikottain ja olihan Seppo minun kaverini, jonka kanssa vietin paljon aikaa. Sähkölinjaa suoraan

kulki talvisin latu, jota molemmat paljon käytimme. Seppo kävi meillä ja minä Joukkolassa.

Ailin kahvipannusta tuli juotua monet kahvit ja Hugon kanssa keskusteltua maailman asioista. Hugo

oli kunnallispoliitikko, joka luki paljon ja seurasi aikaansa. Joukkolassa on aina ollut hyvin siistiä. Vuokrasin Veikolta pellot, joita viljelin yli 10 vuoden ajan. Veikko asuu perheineen Joukkolaaja pitää hyvän huolen ympäristöstä.

Joukkolan ohi menevää tietä edetessä tulee vastaan Kinkola, jonka omistavat Erkki ja Aili

Salminen. Erkin isä oli Samuli ja veljet Tuure, autonkuljettaja Jämsänkoskella, sekä jo edesmennyt

Hannu.

Toisen tie päässä on Tallinoro eli Kopoo. Lapsuudesta muistan Kopoon Iidan, joka tuli meille aina

suoraa polkua Kattilajärven ohi. Hän oli niitä vanhan kansan ahkeria ihmisiä, joka teki työtä

aamusta iltaan. Hän asui kotinsa pihapiirissä olevassa mökissä kuolemaansa asti. Talon isäntäväki

oli Katri( 1904-78 ) ja Viljo Hienola ( 1911-99 ). Heidän lapsensa ovat kotona asuva Kaija, Salli ja

Helena. Meiltä käytiin Kopoolla kylässä usein ja Katri oli pyhäkoulunopettajani. Ja tulihan sitä

käytyä traktorilla töissä heilläkin monia kertoja, kuten niin monessa muussakin talossa.

Kohti Huhtiaa mennessä tulee Jokapaikka, jonka asukeista muistan Selman ja Kalle Rajalan sekä

heidän jälkeensä Martta ja Olavi Kankaisen. Nykyään tilaa omistaa Veikko Tuominen tyttärineen.

Kalle oli Kelkkalan poikia ja hyvin vahva mies "työnsi rautakuulaakin yli 11 metriä" ja vaimonsa

Selma oli hurjan hyvä päässä laskija. Olavin kanssa tuli oltua paljon tekemisissä töissä,

vaalilautakunnassa ym. ja muistan hänet aina hyvän huumorin viljelijänä ja joulupukkina.

Suljulan tila sijaitsee Koskenpään puolella, mutta kuuluu oikeastaan Vekkulaan ja lapset ovat

käyneet koulunsa Vekkulassa. Ensimmäisinä isäntinä muistan Edla ja Valfrid Valdenin ja heidän

tyttärensä Ainon ja Veli Häyrysen. Heidän lapsensa Teuvo, Raimo, Ari, Ritva ja nykyinen isäntä

Tarvo. Veli Häyrynen muistetaan eritoten kovana kunnallispoliitikkona, joka oli myös

kansanedustajaehdokkaana sekä toimi mm. Koskenpään kunnanhallituksen puheenjohtajana.

Rympsylän isäntänä oli Rympsy-Vertti eli Evert Peltonen ja hänen taloudenhoitajansa Hilda.

Vertti oli todellinen vanhan kansan ahkera ja nuuka mies, josta Palli-Väiski sanoi, kun Vertti ja isäni

keskustelivat jauhatuksen hinnasta: "siinä saituri tapasi saiturin". Rympsylää viljelevät nykyisin

Esko ja Airi Peltonen.

Palvian kämppä rakennettiin joskus 1950-luvulla ja se on ollut toiminnassa eri tavoin jatkuvasti.

Tarjonut töitä ja ollut virkistyspaikkana monelle. Nykyään kämppää hoitaa Metsäkonekoulu.

Syrjälästä muistan veljekset: Suljulassa asunneen Reinon, Taaralassa asuneen Aarnen ja

Jokapaikassa ja koululla asuneen Brunon sekä sisarensa Meerin joka oli aviossa kirvesmies Emil

Niemen kanssa.

Lähteenmäki on nykyään tyhjillään, mutta muistan sieltä Huldan ja miehensä Aleksin sekä heidän

lapsistaan Maunon, Liisan, Kaukon, Pentin. Kun Hulda käveli kylän tiellä hänet kyllä tunsi,

sillä siinä oli vauhtia!

Niininoroa isännöi Tollolan tytär Hilja ja miehensä Hugo Koivunen sekä heidän jälkeensä Tegla ja

Antti Lindeman, joiden lapset Raili, Rauno, Reine, Risto ja Veli-Matti kävivät koulun Vekkulassa.

Antin muistan vauhdikkaasta menosta polkupyörällä kalaan Saarijärvelle ja takaisin.

Runkkalan isäntinä muistan Olga ja Kalle Hakalan. Kalle oli tunnettu hanuristi, joka esiintyi paljon, ja joka tunsi myös nuotit. Hänellä oli myös soitto-oppilaita. Heidän lapsensa olivat Eeva Niinimäki ent. Kääriäinen, jonka poika Kari toimi Laihian kunnansihteerinä sekä Runkkalan seuraava isäntä Mikko sekä vaimonsa Aila. Mikko oli värikäs persoona joka oli hyvä soittamaan hanuria ja kova seuraamaan maailman tapahtumia ja politiikkaa. "Lakikirja on minun tärkein kirjani ja siitä avioliittolaki eniten luettu", totesi Mikko ja sitten naurua yhdessä Ailan kanssa.

Tollola (Multavuori) on Lindemannin suvun kantatila, josta lähti ainakin Alfred, Kalle ja Väinö

Jämsänkoskelle, Hugo Amerikkaan, Sandra ja Reino Noukkalaan, Hilja Niininorolle ja tilan isäntä

Sulo. Lisäksi ainakin Eero ja Teuvo Lindemannin isä, joka asui Rajalassa ja kuoli nuorena.

Sulolla ja Idalla oli lapsia Taito, Alpo, Esko, Mirja, Anteroja Erkki. He olivat ystävällisiä nuoria ja

"tyttöjen mieleen" sekä hyviä hiihtäjiä, joista Alpo kilpaili piiritasolle asti.

Hvytiälä oli viimeisiä taloja Vekkulaan ja sitä isännöi Bruno Nyström vaimoineen ja heillä oli kaksi lasta Onerva asuu Keuruulla j a Jorma, joka asuu Jämsänkoskella.

Salmela oli Hyytiälän lähinaapuri ja siellä asui Antti Salmela vaimoineen. Heidän lapsensa olivat

Kauko, sittemmin metsänhoitaja ja Vekkulan ensimmäinen ylioppilas, Kalle ja luokkakaverini

Kalervo.

Mäyhylä on Leuhulan tien alussa sijaitseva vanha tila, jonka isäntänä oli vuosisadan alussa Edvart

Mäyhylä, joka oli yhtenä henkilönä hommaamassa kansakoulua Vekkulaan ja hän myös lahjoitti

oppilasstipendin koululle. Itse muistan Jaakko Mäkelän (1916-1981) ja vaimonsa Margitin ja

olivathan heidän lapsensa yhtä aikaa koulussa. Nykyisin tilan omistaa agrologi Markku Mäkelä.

Kelkkala oli yksi Vekkulan suurista tiloista, jonka isäntänä oli vuosisadan alkupuolella Eemil ja

vaimonsa Olga. Heidän lapsistaan muistan ainakin Helvin, Arvin, Toivon, Mailin j a Esan.

Eemil oli isäni kavereita ja myös edistyksellinen isäntä talossaan sekä yhteiskunnallisesti valistunut

henkilö. Toivo oli pitkä ja urheilullinen nuorukainen, joka harrasti yleisurheilua ja muitakin

urheilulajeja. Muistan kuinka kävin maantiellä katsomassa, kun Topi oli käynyt lenkillä ja veti

vetoja meidän suoralla, koska piikkarin jäljet tiellä olivat jotakin tavattoman hienoa. Toivo meni

sitten opiskelemaan Vierumäelle liikunnanohjaajaksi ja sen jälkeen poliisikouluun. Poliisina Toivo

teki pitkän päivätyön ja vielä lapsista Artosta, Terhosta ja Stiinastakin tuli poliiseja.

Kelkkalassa isännöi Olgan jälkeen Arvi j a nykyisin Esa.

Kelkkalan jälkeen tulee Pukkimäen kupeessa Leuhula. Ensimmäiset muistot ovat musta pirtti ja

isäntäväki Lyyti ja Kalle Kovanen, jotka sittemmin muuttivat Koskelle ja isännäksi tulivat tytär

Siiri yhdessä toisen miehensä Väinö Martikaisen kanssa. He laittoivat tilan todella hyvään kuntoon

yhdessä poikiensa Jorman (Asuu Tampereella), Paulin j a Eskon kanssa. Nykyisin tila on jaettu ja Pauli asuu vaimonsa Eilan kanssa tilalla ja heidän lapsensa Liisa ja kummipoikamme Pertti ovat perustaneet omat perheet. Esko Martikainen on rakentanut itselleen kesäasunnon Pukkimäen kylkeen ja asuu siellä metsiään hoitaen kuin "herran kukkarossa".

TALOT KOHTI JUOKSLAHTEA:

Taarala on meidän tilan rajanaapuri, jonka ensimmäisenä isäntäväkenä muistan Edla ja Ilmari

Tähtisen. Heidän tyttärensä Vieno asuu Hyvinkäällä ja Elvi (1921-1999) piti koko elämänsä

ajan tilaa. Elvillä ja miehellään Reino Kaurasella oli neljä lasta: Marita Porttila, Sirpa Jaara, Leila

Parviainen sekä Pirkko. Reinon kuoltua -60 luvulla Elvi jatkoi talon pitoa yhdessä tyttäriensä

kanssa. Meillä oli aina hyvät välit ja kävimme paljon tekemässä konetöitä pelloilla. Maria-Leena

huolehti Elvistä hänen viimeisillä ajoillaan, koska tyttäret eivät voineet aina olla saatuvilla . Talon

nykyiset omistajat ovat Marita ja Ilpo Porttila, jotka asuvat Ruotsin Nykvarnissa.

Taaralan yläpuolella sijaitsi Hirvosen mökki, jossa Alina Hirvonen asui miehensä kanssa. Alina oli

Taaralan Edlan ja Koivulan Iidan sisar. Mökki oli pieni, mutta kodikas. Muistan ainakin Hirvosten

tyttären Olgan, joka oli naimisissa Punalan Heikin kanssa. Hugo-niminen poika katosi sodassa.

Koivula on Tähtisen suvun perustama ja hallitsema tila, jonka omistajia muistan kolmessa

polvessa Ida (1889-73) ja Emil Tähtinen (1890-78)olivat mukavia, työteliäitä ihmisiä, joilla oli lapset Maire Jaakkola, Martti, Irja sekä sodassa kuollut Kalle. Martti(1918-71) oli naimisissa Valkjärveltä siirtolaisena Vekkulaan tulleen Kirsti Martikaisen kanssa. Kirstillä ja Martilla oli kolme lasta: Terttu synt-46 ja kuoli 1999 toimi pankinjohtajana Kaipolassa. Teuvo tekee paperia Jämsänkoskella ja on tilan nykyinen isäntä yhdessä vaimonsa Vienon kanssa. Jälkikasvuna pojat Kari, Juha ja Jari olivat meidän Pekan kanssa koulukavereita ja asuvat kaikki Jämsänkoskella. Nuorin Kirstin ja Martin pojista on Pekka, joka työskentelee UPM Kymmenen tehtaalla Kaipolassa.

Teuvo ja Pekka ovat innokkaita metsämiehiä ja Teuvon muistan aina hurjana suksimiehenä, joka

laski mäkeä kanssani meidän mäellä olevasta hyppyristä ja Taaralan vuoresta alas suoraan

kallioiden yli ja puiden välistä. Nykypäivänähän tämä hurjastelu on suurta muotia. Onneksi

säilyttiin ehjänä.

Rauhala on koulun edustalla sijainnut mökki Josta muistan "Riitin Hilman , joka oli sikäli

merkittävä henkilö, että auttoi minut maailmaan "baarmuskan" ominaisuudessa. Isäni sukulainen

Vilho Oksanen eli Rauhalassa äitinsä kanssa jo ennen Hilmaa. Sota-aikaan asukkaita tuli

Valkjärveltä Mikko ja Katri Karjalaisen perhe, jotka pitivät muutamaa lehmää ja lapset kävivät

koulua tai olivat työelämässä. He muuttivat sittemmin Keuruun Liesjärvelle. Muistan kun auton

lavalla he istuivat ja lähtivät kohti Keuruuta ja lauloivat "Jo Karjalan kunnailla lehtii puu.. .". Lapsena en pystynyt ymmärtämään mitä heidän mielessään liikkui.

Sittemmin Rauhan omistanut Vilho myi tilan Kolun papalle ja hänen perikuntansa omistaa sitä edelleenkin.                                                              .

Oksniemi oli mummoni synnyinkoti ja kylän suurin tila. Suku vaihtui ja Oksalan veljes – ja

siskossarja oli täynnä vahvoja persoonia. Tiedän heistä ainakin Olga Salmelan, joka asui

Muuramessa, Hilja Tavilammin, joka asui Riihijärven kylällä. Heikki oli hyvä seppä ja muutenkin

monitaitoinen mies ja asui Oksalassa kuolemaansa asti. Ali oli sisarussarjan nuorimpia ja hän

isännöi Oksalaa -50 luvun loppupuolelle asti. Myös hän oli seppä ja osasi soittaa harmonia.

Soittotaitoaan hän esitteli meille nuorille aukaisemalla koraanikirjan ja lähti siitä soittamaan virttä.

Mehän sitten  huomattiin, että kirja aukeni aina samasta paikasta......

Anna Cecilia (-03 - 86) oli naimisissa Noukkalan pojan Kalle Silvanin kanssa ja heillä on tytär

Kerttu nyk. Kuusela. Leskeksi jäätyään Anna meni naimisiin Matti Rossin (1912 -78) kanssa ja

heidän liittonsa oli lapseton. He asuivat aluksi Oksalan piharakennuksessa ja sitten rakensivat

Rannan tilan. Ranta oli paikka, jossa kävivät lapset ja vanhukset ja Anna tiesikin kaikki asiat maan ja taivaan välillä. Heillä oli paljon myös "kortteerimiehiä" mm. Pentti, Pauli ja Oiva Kallioniemi ja

monia muita.

                                         .                 .

Yksi Oksalan pojista, Kalle Juho (1889 -68); muutti Keskiseen ja avioitui Tyyne Dagmar Järvisen

kanssa Kalle perusti kaupan, jota piti aina kuolemaansa asti. Keskisen kauppa oli aina nimensä mukaan keskeinen paikka, johon tuli posti, käytiin kaupassa, rantaan tuotiin maidot järven takaa, käytiin puhelimessa, neuvolassa jne.

                                                      .    .

Pojat Kalle Kalervo ja Eero Pellervo kasvoivat kaupan, autojen ja maanviljelyn keskellä ja heistä

molemmista tuli auto- ja konemiehiä maanviljelyn ohella. Kalle avioitui Margareetta Tihilän kanssa

ja he asettuivat Pullilan tilalle. Heidän lapsensa Ahti, Ritva, Raija, Helinä ja Aarno saivat kaikki hyvän pohjakoulutuksen tulevaa elämää varten. Nykyisin Pullilaa isännöi Aarno perheineen ja he ovat kovia yrittäjiä: sirkkelisahausta, kirvesmiehen töitä, luomuviljelyä.

Keskisen nuorempi poika Eero avioitui sisareni Anna-Liisan kanssa 40-luvun puolivälissä.

(Mokoma kun vei sisareni, ajattelin lapsen mielellä silloin) Mutta ajatukset muuttuvat koska heidän

pojistaan Erkistä ja Pertistä tuli minulle kuin veljiä. Pojat kävivät meillä ja minä heillä lähes

päivittäin. Keskisessä oli aina hyvä karja ja sitä pitivät myös Liisa ja Eero sekä Pertti vielä 80-luvun

loppuun asti. Erkistä tuli liikemies, joka myi ja korjasi telkkareita ja kodinkoneita sekä sittemmin

perusti ravintolan Rautalammelle vaimonsa ja Pertin kanssa. Pertti asuu tilalla ja huoleti!

vanhemmistaan sekä tilasta.

Kohti Juokslahtea mennessä tulee vastaan Pallila, jonka isännästä Väinö Järvisestä voisi kirjoitta

vaikka romaanin. Väinö oli värikäs persoona, jollaisia kylä ehdottomasti tarvitsee. Hyvä huumori,

sanavalmius, ahkeruus, hauskat jutut ja hyvin hoidetut metsät olivat Väinön tavaramerkki.

Pollilasta hain maalaisvoita, jossa Iida ja veljensä Kalle pitivät karjaa ja kirnusivat voin kotona.

Sisällä oli aina hyvin siistiä ja puhdasta. Jokaisella käynnillä tarjottiin mehua, piparia, omenaa.

He kumpikaan eivät olleet naimisissa, joten tila meni vieraalle ja on häviämässä.

Saarijärven vaikutuspiirissä olevia tiloja oli Huokola, Ponkkala, Vuori (Majalahti), Remula ja

Oksmäki. Näistä käytiin koulua Vekkulassa, tuotiin maidot tien varteen, käytiin kaupassa ym. Ensin

soutaen ja lopuksi moottoriveneillä.

Vekkulan koulupiiriin kuuluivat vielä ainakin: Impivaara, Pitkälä, Männistö, Mäenpää,

Kytömäki, Laitinen, Kerpola, Palvia, Peltola, Imppilä, Hietala, Killilä, Rokkanen (Dickman),

Soukka, Vuorenpää, Rohjula, Korpela, Kyykkälä, Silmälä, Autio..

Tässä muutama muistikuva kylän taloista ja sen ihmisistä. Tarkempi tarkastelu olisi

kuitenkin tarpeen, koska jokainen tila ja sen asukki olisi oman laulunsa arvoinen. Kylää on

leimannut aina naapuriavun saatavuus, ystävälliset ihmiset, joskus värikäskin elämänmuoto

sekä ahkeruus karuja luonnonolosuhteita vastaa.

Tästä kirjoituksesta puuttuu kokonaan muistelot koulusta, jolla on ollut keskeinen osa

sivistyksen ja tiedon jakajana kylän ihmisille, harrastustoiminnan keskuksena sekä nykyisin

matkailukohteena. Koulu tarvitsee aivan oman lukunsa toisella kerralla.

Veikko Lahtinen

Sapalan – Kattilamäen tuvassa v. 2000

© Vekkulan kyläyhdistys ry