Sapalasta ei voi puhua ilman, että juttu menisi urheiluun.

Setäni Werner oli aktiiviurheilija Amerikassa ja hänen tyttärensä Lea kilpaili taitoluistelussa.

Oskar setäni ei itse kilpaillut, mutta hänen poikansa Rauni kilpaili uinnissa ja Reino teki mm.

Tampereen Ilveksen ensimmäisen maalin ja oli näin kiekkoilun uranuurtajia Suomessa. Suomen

Jääkiekkomuseossa on ensimmäisen ottelun pelaajista suuri valokuva. Reino oli myös pesäpallossa

uranuurtajia, sillä hän pelasi mm. Hämeen joukkueessa Viroa vastaan ja Pyrinnön joukkueessa

vuosia siepparina. Keilailussa A-luokkaja brigessä paljon palkintosijoja.

Reinon poika Kari pelasi nappulana jääkiekkoa Ilveksessä ja sittemmin aktiivisoutajana Takossa.

Kari oli myös soudun MM-kisojen organisaatiossa hyvin vastuullisissa tehtävissä.

Isäni Ilmari harrasti yleisurheilua Vekkulan nuorison tapaan ja hänen vahvin lajinsa oli kahden

käden keihäänheitto. Kun hän näytti minulle keihään suoritustekniikkaa, niin silloin näin mitä on

tulinen veto- olisipa se tekniikka periytynyt meille jälkipolvillekin. Myös juoksusta löytyy

vieläkin prenikoita palkintokaapista.

Oma innostukseni alkoi siitä, että kummisetäni tilasi minulle Suomen Urheilulehden ollessani noin

10-vuotias. Luin lehdet niin tarkkaan, että tiesin urheilusta kaiken. Samalla seurasin kylän suurten

poikien esim. Toivo Rajalan, Alpo Lindemanin, Taito Ilmosen ym. edesottamuksia. Samalla

seurasin kylän lentopallotoiminnan kehitystä ja hiihtoja Työväentalolla sekä yleisurheilukilpailuja

meidän suoralla sekä Työväentalon pihassa. Kävihän Vekkulassa kovia urheilijoita kisoissa mm.

Cortinan 1956 olympiakisojen hiihtäjä Heikki Lehtonen.

Itselläni ensikosketus kisoihin tuli koulun hiihtokisoista. Meillä oli Vekkulan koululla kova

urheiluinnostus ja se huipentui koulujenvälisiin hiihtoihin - 56, jotka pidettiin Vitikkalan koululla.

Meiltä lähti Vieno Salonen ja Mirja Parta tyttöihin sekä poikiin Taisto Hilberg, Eero Salonen,

Rauno Lindeman ja minä pojista. Pojissa osanottajia oli 120 ja tytöissä lähes saman verran.

Rakensin kotini lähelle "yhden miehen hyppyrimäen", jossa tuli hypittyä armeijaan lähtöön asti

lähinnä Koivulan Teuvon kanssa. Mäessä oli 8 metrin korkuinen vauhtitorni ja mäen pisimmät

hypyt olivat 16 metriä suksen kannasta mitaten.

Aktiivisesti aloin käydä Jämsän Kisailijoiden kisoissa 1957 ja ensimmäisiin piirinmestaruuskisoihin

osallistuin ottelijana seuraavana vuonna. Ilkan Tapani hallitsi juoksuja ja minä kenttälajeja seuran

sarjakisoissa. Kestävyysjuoksussa Dickmanin Rainer oli yleensä kolmas.

Armeijassa voitin pataljoonan mestaruuden 200 ja 400 metrillä, joka oli samalla karsinta Marskin

kisojen katuviestiin. Juoksin Kaartin Pataljoonan ankkurina stadionosuuden ja sijoituimme ihan

mukavasti. Palkintona kuntoisuusloma, jolla olen vieläkin!

Nuorten sarjassa pääsin PM-kisoissa mitaleille mm. pituuden hopeaa. Pituudesta tulikin minun paras yksityislajini.

Ylitin 16-vuotiaana 5 metriä, 19-vuotiaana 6 metriä ja 24-vuotiaana 7,02 metriä. Pääsin vielä 45-sarjassa 6,46 Vaajakoskella ja SM-kisoissa 6,28 m ja sain pronssia.

Lajien kuningas kuitenkin on 10- ottelu, jonka vein läpi 5 kertaa. Viimeisen otteluni ottelin 1986

Espanjassa, jossa voitin kansainvälisen valmentajien välisen ottelukisan ja tulos oli 5420 pistettä.

Ohjaaja rooliin minut sai innostumaan Esko Rantamäki ja aloitin Ilveksen tyttöjen valmentajana.

Ensimmäisen SM-mitalin voitti Eeva Vierikko aidoissa t-18 sarjassa. Sittemmin muodostin monta

hyvää viestijoukkuetta, jotka pärjäsivät hyvin aina SM-viestien naisten sarjan finaaleihin asti.

Suomen Urheiluliiton organisaatioon minut pyysi Into Turvanen ja aloitinkin "pistevalmentajana"

ja -70 luvun lopulla piirikouluttajana, jossa tehtävässä olin vuoteen 1985.

Seuraava vaihe oli Kansallinen valmentajatutkinto Vierumäellä 1986-87 ja siitä suoraan

Kuntoliikuntapalvelulle liikuntakonsultiksi. Rantasipi Joutsenlammen kylpylän työrupeaman

jälkeen aloitin Sysmän kunnan liikuntasihteerinä 1989 ja sitä työtä teen edelleenkin.

Leirin vetäjän aloitin heti -70 luvulla, ensin piirileireillä, sitten NMV-leirityksessä aina 1989 asti ja

SUL:n aitajuoksujen laji valmentajana 1991-94 . Suomen kaikki Urheiluopistot tulivat erittäin

tutuiksi ja todella moni maajoukkue / MM-ja OK-urheilija on yhteistyössä ollut kanssani.

Omista henkilökohtaisista valmennettavista maajoukkueessa ollut yli 10 urheilijaa.

Omat lapset Päivi ja Pekka alkoivat käymään kanssani harjoituksissa aivan nuoresta pitäen.

Päivi urheili kaikissa yleisurheilun lajeissa, mutta parhaat saavutukset hän sai kiekonheitossa mm.

N20 vuotta kiekonheiton joukkuepronssia ja ennätys oli 33 metriä naisten kiekolla.

Pekasta tulikin sitten Vekkulan ensimmäinen ammattimaisesti harjoitteleva urheilija, joka valitsi

lajikseen 10-ottelun, sen lajien kuninkaan.

Nuorten SM-kulta Valkeakoskella oli Pekan ensimmäinen kova juttu ja sen jälkeen tuli monta SM-

kisamitalia, maaotteluedustuksia sekä Euroopan Cupin edustuksia. Uran katkasi kuitenkin

valitettava loukkaantumisten sarja. Monen leikkauksen jälkeen joutui Pekka toteamaan jatkon

huipulla mahdottomaksi ja alkoi elämän seuraava vaihe hänen kohdallaan.

Pekan parhaat tulokset kertokoon, kuinka kovasta sällistä oli kysymys: 100m 11,06,  pituus

725, kuula 15,13, korkeus 190, 400m 50,25, 110m aidat 15,18, kiekko 47,70, seiväs 470, keihäs 58

metriä ja 1500m 4.35 ja otteluennätys Turussa tehty 7538 pistettä.

Pekka työskentelee Tampereella Laser Teamissa ja kävi vuoden myös YK-joukoissa Libanonissa.

Kaiken kaikkiaan urheilu on antanut meille kaikille paljon hyvää : hyvää kuntoa, hyviä urheilukavereita, paljon matkoja eri puolille Eurooppaa ja kaunista Suomen niemeä.

Vaikka se on ollut kovaa työtäkin, niin onhan se antanut myös ammatin, jonka olisi joutunut

allergian tähden joka tapauksessa hankkimaan.

Kylä-albumin pääsivu

Kattilamäen vaiheita

Sapala oli vahva ja omavarainen

Tarkkaa taloudenpitoa ja urheilua

Naapurimme ja kylämme talot

Sapalassa urheillaan

Tapahtumia tilalta

Kummivanhempani Edla ja K.V Hongisto