Antti Karila:

Muistoja lapsuudestani Palviankoskella

 Edessä Marja-Liisa Laitinen ja naapuritalo Kerpolassa mummolassa kesää viettänyt Tapio Ahlgren .

Keskellä Marja-Liisan sisarukset Eila ja Seppo Laitinen sekä naapuritalo Palvian poika Erkki Karila.

 Takana Tauno Parta Impivaaran talosta, sekä Marja-Liisan, Eilan ja Sepon isoveli Ahti Laitinen

”Palvian ympäristö tarjosi hyvän ympäristön lapsuuden leikeille.

Ikkunasta näkyi kaksi järveä ja koski virtasi melkein ikkunan alla.”

Palvian ympäristö tarjosi hyvän ympäristön lapsuuden leikeille. Ikkunasta näkyi kaksi järveä ja koski virtasi melkein ikkunan alla. Heti kun isä oli opettanut meidät pojat uimaan, olimme uimassa vähän väliä. Joinain päivinä kertoja tuli varmaan neljä viisi. Töiden lomassa kirmasimme rantaan ja veteen.

Kun leikkikaluja ei ollut, teimme ulpukan varsiin loppukesästä muodostuneista pullukoista ”sikoja”. Tulitikuista panimme jalat. Kuusen ja männyn kävyistä laitoimme muuta karjaa, lehmiä ja lampaita. Karjataloutta piti jäljitellä! Halonajoa jäljittelimme talvella ajamalla rannan lepikosta lahon lepän pätkiä isoksi pinoksi pihan reunalle.

Mato-ongella kävimme kesäisin vähintään kerran viikossa Pikkupalvialla. Ahventa ja särkeä tuli aina ja välillä kiiskikin. Katiskaakin nostelin ja isän kanssa kalastimme verkolla.

Pihapiirissä meillä oli naapurien lasten kanssa monia leikkejä, joista olen kertonut jo aiemmin.

Kovin monesti emme käyneet kauempana kylällä, vain lähinaapureissa välillä olimme leikkimässä. – Toisella kymmenellä ollessani seurakunnan nuoriso-ohjaaja kävi muutaman kerran kesässä koulun pihalla, jossa pelasimme lentopalloa toisten nuorten kanssa. Lopuksi oli lyhyt hartaushetki. Pyhäkoulua pidettiin lähinaapureissa myös, opettajana naapurin aikuinen tytär Kyllikki Ahlgren.

Lähikylillä oli kesäjuhlia, joissa osallistuin urheilukilpailuihin, varsinkin kolmiotteluun, josta olen aiemmin kertonut. Pitäjällä pidettiin myös leimauskilpailuja, joihin me pojat isän kanssa osallistuimme. Pärjäsimme hyvin ja useampikin meistä sai välillä palkinnon.

Maitoa laitettiin Palvialta meijeriin 1950-luvun ajan. Maitotonkka vietiin kärryllä Laitisen pihaan johon maitoauto muistaakseni tuli. Maito kylmennettiin tallin takana purukasan alla olleen jään avulla.

Vekkulan eteläpäässä vaikutti varsinkin 1950-luvulla hyvin aktiivisesti Pohjois-Juokslahden Pienviljelijäyhdistys. Suunnilleen joka talosta Imppilästä Pullilaan asti oli väkeä mukana aktiivisesti, niin meiltäkin. Pitkälän Paavo, Kyykkälän Toivo ja Kerpolan Kyllikki olivat kantavia voimia. Myös Hakasen Mikko ja Laitisen Oskar ja Marjatta olivat aktiivisia. Niin myös Vuorenpään tyttäret Hilja ja Alma sekä Kyykkälän Aino. Juhannusjuhlat olivat yhdistyksen huomattava ohjelmallinen tilaisuus. Alkuun niitä pidettiin Pitkälän puimalassa, jonka vieressä toimi vesivoimalla pärehöylä ja mylly ja jossa ladattiin myös akkuja. Kylältä löytyi tanhu- ja näytelmäryhmät ja Hakasen Mikon Vilho isä istui ison pöllin päässä soitellen mandoliinia ja haitaria. Mikosta tuli sittemmin vakituinen hanuristi.

Suuri kokko poltettiin Haavistoon lähtevän kylätien varrella, Pitkälän niityllä, jota ei viljelty. Suurenmoinen ponnistus oli Kytökallion tanssilavan rakentaminen Kytöjärven rantaan, Pitkälän maalle. Siellä pidettiin joka juhannus vuosikaudet komeita juhannusjuhlia. Niissä oli runsaasti näytelmä-, tanhu- ja muuta ohjelmaa. Lopuksi pantiin tanssiksi. Sune Ahlgren toimi näytelmien ohjaajana ja sisarensa Kyllikki ohjasi tanhuja. Parhaimmillaan maksaneita kävijöitä oli lähemmäs tuhat ja aidan takana ja rannoilla runsaasti lisää.

Tanssitilaisuuksia järjestettiin muulloinkin kesäisin. Seuraavina vuosikymmeninä toiminta alkoi hiljetä, kun osa aktiiveista muutti pois ja muutenkin kylä alkoi hiljentyä. Elokuvatoimintaakin viriteltiin 1950-luvulla. Laitisen puimalassa näytettiin jonkin aikaa filmejä. Ensimmäinen eläissäni näkemäni filmi pyöri puimalan katon alle viritetyllä lakanalla, nimeltään Avoveteen. Se oli suomalainen, sen aikaisen tunnetun ohjaajan työ, pääosassa vaalea, komea maalaispoika, josta piti tulla olympiasankari. Tähtäimessä olivat Helsingin kisat 1940. Niitä ei koskaan tullut, kunnes koitti rauhan aika ja vuosi 1952.

Toisinaan kylältä koottiin kuormallinen väkeä Hakasen Mikon kuorma-autoon ja lähdettiin tansseihin Saakosken Suojakalliolle. Mikon auton lavalla oli puupenkit ja kuomu päällä. Kerran talvella sattui haaveri, kun auto meni ojaan. Matkustajille ei sattunut onneksi pahempaa, mutta mustelmilta sun muulta ei voinut välttyä. Jotkut kävivät myös Haavistossa maamiesseuran talolla tansseissa.

Pienviljelijäyhdistys harjoitti jonkin verran myös koneiden yhteishankintaa ja vuokrausta. Oskar Laitinen hankki tiettävästi ensimmäisen traktorin lähitienoilla. Rautapyöräinen traktori oli toimiva pellolla, mutta jätti pahat jäljet kylätielle. Sune Ahlgren, Kerpolan poika naapurista oli kenties tuon ajan tunnetuin kyläläinen. Juhannusjuhlien näytelmän ohjaustyön lisäksi hän oli tunnettu autokauppias ja autourheilija. Hän perusti erään toisen henkilön kanssa Auto-Huuto -nimisen liikkeen, joka möi Renault-autoja. Pikku-Renullaan Sune osallistui menestyksellisesti useisiin rallikilpailuihin osallistuen jopa Monte Carlon ralliin. Sune toimi pitkään autokauppiaana Tampereella.  Ahlgrenin perhe möi myöhemmin Kerpolan metsänhoitoyhdistykselle ja muutti Hietalaan, Imppilän naapuriin.

Kerran kesällä sattui dramaattinen tilanne, kun me pojat olimme Palvian vintillä. Oli hiostava kesäpäivä, kun ilma äkkiä muuttui. Ensin tuli hiljaista ja sitten alkoi kova tuuli. Puut alkoivat taipua ja katselimme vintin ikkunasta tilanteen kehitystä. Katselimme Huilulaan eli Lamminmäkeen päin. Yks kaks näimme, kuinka Touhulan takana Huilulan puimalan katto lensi ilmassa. Hiukan päreitäkin irtosi, mutta muuten se pysyi koossa. Kohta puhalsi todella kova puhuri talomme nurkissa ja näimme kun puut lakosivat sen edessä. Kaikeksi onneksi myrskyn pahin raivo ei osunut talon kohdalle vaan kulki noin sadan metrin päästä ohi ja kaatoi melkoisen aukon Pikkupalvian rantatöyräällä olevaan metsään. Kyllä ukkosmyrsky saa todella pahaa aikaan, mutta muistini mukaan tähän myräkkään ei liittynyt salamointia tai jyrinää.

Antti Karila

Antti Karila ja Teuvo Häyrynen

© Vekkulan kyläyhdistys ry