Jorma halusi laulaa maailmalla, mutta palasi hoitamaan kotitilaa

Anna ja Kalle Suominen

Vekkulan pientiloille on aina pitänyt hakea ulkopuolelta lisätuloa, joskus yllättävistäkin lähteistä… Kun Suomisen Jorman Kalle-isä kuoli yllättäen keuhkosyöpään ostettuaan juuri Palviankosken, oli uusi kotipaikka joko myytävä tai Jorman palattava lauluopintojen tieltä tilaa hoitamaan. Jorma palasi kotiin, rakensi navetan ja teki intohimostaan laulamisesta aktiiviharrastuksen ja yhden sivuelinkeinoistaan!

Kytömäen eli Suomisen Kallella ja Annalla kävi 50-luvun lopussa tuuri: Karilan perhe, joka oli ostanut Palvankosken pientilan kaksikymmentä vuotta aiemmin välirauhan aikaan, päätti 1959 palata suvun kotipaikoille Korpilahden Moksiin hiukan helpompia peltoja viljelemään. Palviankoski meni valtiolle, oli yhden talven metsätöiden kämppänä ja tuli tarjolle lisämaaksi. Kalle osti paikan ja muutti perheensä kilometrin lounaaseen ja sai mukavasti lisää kivistä peltoa, metsää ja pikkujärvien eli Pikku Palvian ja Touhulanjärven suopitoista rantaa.

Palviankoski kuohui pihipiirissä ja veti 12-vuotiasta Jormaa ja hänen kavereitaan eli Laitisen poikia ja muita puoleensa. Kalle-isä ajoi edelleen talvet tukkia Männistön laaniin ja hevosvermeet kuivuivat nyt Palviankosken uunin pankolla. Elämä oli mallillaan, mutta sitten tupakkimies Kallen keuhkojen varjostumat varmistuivat Kinkomaan sairaalassa keuhkosyöväksi, joka vei miehen lopullisesti tammikuussa 1965, vain 52-vuotiaana.

Tällä välin Jorma oli jo Anna-äidin kannustamana astunut laulajan polulle. Laulun kutsu vei Klemetti-opistoon Orivedelle ja Helsinkiin oopperalaulaja Tuure Aran oppiin. Helsingissä Jorma paiski päivät töitä rautakaupassa ja treenasi illat laulua, pari kertaa viikossa laulutunneilla Aran luona. Armeija-aikaan Mikkelissä oli löytynyt kumppani, Sysmän Vastamäen mökin tyttö Vuokko.

Jorman 60-luvulla saamia laulajakortteja henkilökohtaisin tervehdyksin

-Äidillä oli kyllä tässä apulainen siihen aikaan, kun opiskelin laulua, mutta en minä voinut hyväksyä, että tämä olisi mennyt myyntiin, Jorma kertoo. Kun kumppani Vuokko oli maalta ja isossa perheessä oppinut jo varhain kovaan työntekoon, tehtiin selvä päätös: Juhannuksena 1968 taksi toi vastavihityn nuorenparin junalta kukkivien syreenien keskelle Palviankosken pihaan. Vuokolle ei ollut vaikeaa jättää Helsingin hulinaa taakseen, Jämsän takametsissä odotti jotain paljon parempaa:

- Oli ukkostanut ja satanut ja tämä paikka henki rauhallisena ja kauniina. Mentiin Kytökalliolle tansseihin. Anna otti minut hyvin vastaan. Siitä se alkoi ja toistakymmentä vuotta asuttiin samassa taloudessa ja hyvin tultiin toimeen, kertoo Vuokko. - Pitempään mä oikeestaan anoppini kanssa asuin kuin äitini!

Vuokko oli varttunut 9-lapsisessa perheessä, jossa äiti jäi leskeksi 36-vuotiaana, kun nuorin lapsista ei ollut vielä syntynytkään. Tämä tiesi sitä, että leivän perään oli lähdettävä heti, kun se oli mahdollista. Vuokon kohdalla se tarkoitti oven avaamista maailmaan 12-vuotiaana ja piikomaan lähtemistä. Helsingissä Vuokko oli jo ehtinyt tehdä sairaala-apulaisen työtä ja hoitotyöstä tulikin myöhemmin hänen pysyvä ammattinsa.

Karjanhoidosta luovuttiin 80-luvun lopussa

Jorma ja Vuokko Suominen

Vuokko ja Jorma asettuivat pientilalleen. Anna-äidille rakennettiin mökki Pienen Palvian rantaan ja Jorma ryhtyi suunnittelemaan uutta navettaa. Se valmistui 1976 ja lypsävien määrä nostettiin 12 päähän. Reilun 10 vuotta suomiset pitivät lypsykarjaa, mutta sitten alkoi varmistua ajatus, että leivän voi hankkia helpomminkin:

-Tyhjän saa pyytämättäkin! Kun mä menin sairaala-apulaiseksi, mä tienasin yksin sen, mitä me tässä yhdessä! huudahtaa Vuokko 80-luvun pienen karjan tuottoa. Osansa teki sekin, että navettalainat painoivat pahemmin päälle kuin vähän aikaisemmin rakentaneilla, joilla inflaatio ehti paremmin nakertaa pääomaa. Jorma ja Vuokko muistelevat nauraen sitä helsinkiläistä kesäasukasta, joka oli katsellut Jormaa 12 lehmän keskellä talliamassa heiniä ja kysynyt: ”Mitä sä niinku teet työkses?”.

80-luvun lopussa suomiset luopuivat karjasta ja Jorma lähti Olkkolan sahalle yövartijaksi. Vuokko kävi koulut perushoitajaksi ja lähti vanhusten palvelutaloihin töihin. Lisätienestiä on hommattu metsästä, pitämällä lohilammikoita, vuokraamalla mökkejä. Samalla Jormalle on jäänyt enemmän aikaa rakkaalle laulamiselle, joka on vienyt häntä kuorolaulajaksi moniin oopperoihin ja mm. Tampereen oopperakuoron jäseneksi. Palviankosken kuva-albumeissa voimme mm. nähdä kaulakkain kaksi Jormaa, Hynnisen ja Suomisen. Toisissa kuvissa vilisee harjoitusten keskeltä tuttuja kasvoja, Ryhästä, Karita Mattilaa ym.

Jorman ja Vuokon tarina on vahva paikan tarina: paikkaa ei voi jättää, joten tähän paikkaan tehdään oma elämä ja hankitaan oma elanto. Metsäliiton miehet olisivat puukauppojen yhteydessä vieneet kosken toisella puolella huojuvan kauniin, vanhan koivikon, josta olisikin lähtenyt vanerikoivun tyvipölleinä mukavasti kahisevaa, mutta sielläpä koivut yhä riipivät taivasta kauniina kevättalven päivänä.  Jo lapsuus Kytömäessä kiinnitti pohjoishämäläisen mäkien ja järvien maiseman lähtemättömästi sielun sopukoihin:

-Meidän elämä oli vaatimatonta, mutta mistään ei ollut puutetta: 2-3 lehmää lypsettävänä ja sika kasvamassa. Isä ajoi talvet puuta Kyminmaalta Ison Palvian takaa, Jorma kuvaa suomisten elämää Kytömäessä. Anna-äiti kulki hieromassa ja kuppaamassa ihmisiä – tai sitten he tulivat Kytömäen savusaunaan hoidettavaksi. Samassa saunassa isä palvasi kyläläisten lihoja.

Kun Suomiset muuttivat Palviankoskelle, Kytömäen talo myytiin kesäpaikaksi, mutta pellot ja metsät jätettiin omaan käyttöön. Kytömäki oli hyvin pieni paikka, kokonaispinta-ala alta 19 hehtaaria, josta kolme hehtaaria hyvin hyvin kivistä peltoa, joita ei traktorilla voinut kuvitellakaan kyntävänsä.

Jaakko Luoma

© Vekkulan kyläyhdistys ry