Lastenhoitoa ja onnettomuuksia Järvenpäässä

Ahtilla ja Eilalla oli suuri huoli hoitaa Seppoa, kun äiti ja isä eivät olleet paikalla. Seppoa ei uskaltanut yhtään kiusata, sillä kun hän alkoi itkeä, hän ei saanut henkeä vedettyä. Meni siniseksi ja veti itseään kaarelle. Selkään hakkasimme ja ravistelimme, että Seppo alkaisi hengittää.

Sepon ollessa pieni poika, hän hyppäsi ojaan pihassa. Siellä oli rikkinäinen viinapullon pohja, jossa oli terävä kieleke. Se meni Sepon jalkapöydän läpi ja hän joutui sairaalaan, jossa oli viisi viikkoa jalka vedossa. Seppo oli ikäväinen, eivätkä omaiset saaneet näyttäytyä, kun kävimme katsomassa. Äiti, Eila ja Ahosen Saara menivät Seppoa katsomaan. Kurkimme oven raosta ja Seppo huomasi Saaran. Alkoi itkeä ja huutaa " Taara, Taara"... Seppo ei osannut sanoa s-kirjainta.

Isällekin sattui onnettomuus. Traktori oli kammella veivattava käyntiin. Kampi "potkaisi" takaisin, ja isän käsi katkesi. Lääkäri ei saanut sitä paikoilleen ja siihen jäi selvä pahkura. Se kesä oli vaikea, oikea käsi vielä. Kyllä isä töitä teki vasemmalla kädellä. Lääkärin loppulausunto oli, ettei isä ollut hoitanut kättä hänen ohjeitten mukaan, kun näki ranteen olevan aivan vino. Vakuutusyhtiö ei korvannut isälle mitään, kun lääkärin lausunto oli mikä oli. Ilmojen vaihtuminen kolotti kättä.

Myös metsätöissä sattui haavereita. Isän jalka jäi kerran puun alle, eikä hän päässyt pois itse. Kun Jeppe, meidän koira, meni yksin kotiin, äiti tiesi lähteä katsomaan mitä oli tapahtunut. Hevonen putosi kerran heikkoihin jäihin, kun isä ajoi puutavaraa. Kovan työn vuoksi isällä oli kovia suonenvetoja, joskus meni jopa taju.

Pyhä- ja juhlapäivät vietettiin, ei tehty kuin pakolliset työt. Isä oli musikaalinen, soitti viulua ja mandoliinia nuorempana. Tansseissa he kävivät, olivat hyviä polkan tanssijoita. Kytökallion lava kun oli niin lähellä.

Aina ei perhesopu ollut parhaimmillaan. Riitaa oli, varsinkin jos naapureista tuli miehiä pullojen kanssa kylään. Rapulapäiviä isä ei kuitenkaan viettänyt. Kumpikin olivat varmaan työn uuvuttamia. Vanhemmiten ja kun karja hävitettiin, työt vähenivät ja kumpikin pääsi helpommalla. Kummassakin tapahtui ns. "pehmenemistä".

Lapset ja lastenlapset olivat hyvin tärkeitä. Vuokon ollessa vielä pieni, Eilan lapset Leena ja Tuula olivat paljon mummun ja papan luona. Äiti toimi lasten vielä ollessa pieniä toisena pyhäkoulun opettajana.

Vanhemmille oli tärkeää laittaa lapset kouluun: Ahti, Eila ja Marja-Liisa kävivät ammattikoulun, Seppo ja Vuokko keskikoulun. Heinäkuussa 1985 äiti ja isä lahjoittivat Järvenpään tilan saman suuruisin osin lapsilleen.

Äiti oli myös käsityöihminen: sukat ja lapaset syntyivät, virkattuja verhoja, liinoja, useita sängynpeittoja niin lapsille kuin vieraille. Nivelrikot ja käsienpuutuminen lopettivat käsitöiden teon.

Uurastajia olivat kumpikin. Heille kaikki kunnioitukseni.              

 – Eila Selin

© Vekkulan kyläyhdistys ry