Matin ja Tuulan Silmälä

-Ei mulla ollu ainakaan suunnitelmissa avioitua ja hankkia suurta perhettä. Luonteeni on enempi sellainen, että viihdyn luonnossa ja yksin, miettii Silmälän eli Laineen Matti

ja kertoo haaveilleensa jossain välissä hiljaisesta metsurin työurasta ja elämästä metsäpirtissä.

Toisin kutienkin kävi: kun vanhempi velipoika Jaakko ei jäänytkään Silmälää viljelemään, otti 1956 syntynyt Matti tilan nimiinsä 1980 ja alkoi pari vuotta myöhemmin kuuden pelto- (+vuokramaat), 51 metsähehtaarin ja 5-8 lehmän voimin itsenäiseksi pienviljelijäksi. – Oli mahoton into: lehmiä vaan navetta täyteen! Joka paikassahan oli silloin sukupolvenvaihdoksia, kuten Keskisessä, Pullilassa, Noukkalassa, Mäyhylässä, mutta aika pianhan se romuttui. Kuka mitäkin on sen jälkeen yrittäny keksiä tilalle, kuvailee Matti viimeistä pienten karjatilojen aikakautta Suomessa.

-Nyt EU:n myötähän homma on menny ihan pipariksi. Se on semmoinen peikko, joka tarkastaa kaiken. Tulee vääränlainen jännitys siihen hommaan: ”sulla on se 11 aarin lohko, mitä jos mitattais se lohko…”

Vuonna 1987 Matti toi Silmälään nuorikkonsa Tuulan (os. Salonen) Uusimäen (Huilulan) talosta Haaviston ja Vekkulan rajoilta ja he saivat vuosina 1988-96 viisi lasta ja luopuivat mm. allergian vuoksi karjasta, mutta jättivät kuitenkin omatarvekarjan. Tämän jälkeen Tuula ja Matti innostuivat sijaisperhetoiminnasta ja vuosien varrella Silmälästä on saanut lyhyt- tai pitkäaikaisen kodin 28 lasta. Tämän lisäksi Matti on tehnyt metsässään hankintahakkuita, vaikka firmat eivät omatoimi-isännälle juuri mitään ylimääräistä enää maksakaan, vaikka tämä hommaa valmiit puut tienvarteen rekan haettavaksi. Matti ei ole kaivannut rahakkaampiin tehdashommiin:

-Täällä saat niin paljon muuta, mitä et saa paperikoneen vieressä. On mukavaa kun vielä karjankello kilkattaa tai talvella laitat eräsukset jalkaan ja hiihtelet kilometrikaupalla omaan tahtiin. Eihän tällä rikastu, mutta aina se raha jostain löytyy. Ei voi sanoa, että olis oltu tiukoilla, miettii Matti, joka ei häpeä puhua kauniisti luonnon ja edellisten sukupolvien työn ja kädenjäljen merkityksestä itselleen. Niinpä hän yhä keväällä kerää kylvöjen jälkeen kivet pelloistaan, kuten edellisetkin Silmälän isännät:

-Sillä on oma siunauksensa, että otat kivet pois ja saat pellot kauniiksi.

Sama kauneuden kaipuu ja halu vaalia omaa leiviskää taiten on saanut Matin hakkaamaan itse metsiään. Firmaa hän ei ole sinne laskenut, vaikka omasta työstä ei paljoa tienaakaan: - Kun itse talvella teen, jää hyväksi, eikä tiedä, että on käytykään, kun kantarellit kasvaa seuraavana kesänä. Koneella kun ajetaan, jää mahottomat urat.

-Sinne mehtään ei mennä sillä ajatuksella, että vejän sahan käyntiin ja tien tulosta ja illalla lasken, montako tankillista olen tänään tehny. Pitää ymmärtää, että siellä mehtässä on muitakin. Mutta kun päivät ahkeroit ja tulee kauniit pinot ja jää mehtä pystyyn, niin se on osa hankintamiehen onnesta.

Talvella 2015 Matti teki 100 motin hankintahakkuun, jolla oli hänelle, jos mahdollista, vieläkin suurempi merkitys: kyse oli 9 hehtaarin palasta entistä Silmälän metsää, joka aikoinaan rahapulassa meni naapuriin Autioon (joka nykyisin on autiona), mutta on nyt ostettu takaisin. Paikka on 40 vuotta sitten istutettu ja kasvanut hyvin tiukkana. Matti kertoo pyörineensä yksittäisten puiden ympärillä ja tutkineensa tarkasti vanhat haavat, ettei vain liito-oravalta kotia vie. Erityistä ”kulttuurista lisäarvoa” paikalle tuo tieto, että Matin isä saattoi laskea muutaman litran kirkasta samoilla kulmilla kuten monet muutkin Vekkulan miehet omilla kotinurkillaan.

Matin isä olikin puhdasverinen metsänkasvatti, jonka vapauden maksimi löytyi eräpoluilta: Laineen  Kalle oli taitava maalintujen ja oravan metsästäjä, mutta mäyränpyytäjänä ehdoton huippu. Jotain hänen taidoistaan kertoo se, että Kallelle järjestyi rintamalta lomaa, kunhan hän oli luvannut hommata sen aikana komppanian kapteenille tämän himoitsemaa metsäsian lihaa! Matin vanhempi veli Jaakko oli metsästäjänä samanveroinen tekijä, jonka erikoisalaa oli ketunpyynti. Se oli äärimmäistä taitoa ja kärsivällisyyttä vaativa laji, jossa pyytömies joutui ensin tekemään perusteellisen työn oman ihmishajunsa piilottamisessa. Matti muistaakin Jaakon metsästysvaatteet pihailmassa roikkumassa, Jaakon sivelemässä pihkalla pyytörautoja, levittämässä jäädytettyä verta hankeen haudattujen rautojen ympäristöön ja jopa polttamassa karjakeittiön padan alla eläinten luita, jotta haju houkuttelisi kettuja lähistölle.

Jos Jaakko olisi ottanut Silmälän kontolleen eikä lähtenyt sahahommiin Säynätsaloon, olisi Matti ehkä löytänyt itsensä metsurin työstä eläen mökissään, mahdollisesti vanhassa Silmälässä, jonka veljiensä ja ystäviensä avustamana siirsi äitinsä vanhalle kotipaikalle Mökkilään.

Jaakko Luoma

Silmälän Kalle eli Kalle Laine (24.2.1914 - 8.7.1986) ja poikansa Jaakko Laine (s. 1945) esittelevät mäyräsaalista, mukana myös koira Penu

© Vekkulan kyläyhdistys ry