Renessanssihahmo Vekkulan raitilla: Pallilan Väski!

Väinö Järvinen eli Pallilan Väiski oli Vekkulan renessanssihahmo, Tuntemattoman sotilaan Honkajoen hengenheimolainen. Hän asusteli metsän keskellä huonokuntoista Pallilan mökkiä, seuraili tarkasti ihmisten toimia ja lohkoi julki ystävällisen huumorin höystämiä, usein pirullisen osuvia huomioitaan.

Väiski oli kuin luotu pontikankeittäjäksi, minkä vuoksi poliisit hakivat hänet tämän tästä kuulusteltavaksi, oli asiaa tai ei. Tosiasiassa hän ei ollut suuri tekijä laittoman viinan parissa.

Erään kerran Väiski ja tunnettu keittäjä ”Iso-Riku” oli viety putkaan ja heille esiteltiin takavarikoitua tehdasta: onkos tutut välineet? Pallilainen kierteli laitteita ja ihaili hyvää hitsausjälkeä ja valitteli virkavallalle, ettei voinut ottaa kunniaa näin hyvästä työstä… Iso-Riku oli karski mies, joka ei Pallilaisen mukaan poliisin hakkaamista hätkähtänyt, mutta toisin oli filosofisemman ja pehmeämmän Väiskin laita:

-Riku ei tunnustanut mitään, minä tunnustin vähän ylimääräistäkin, että se hakkaaminen olisi loppunut, muisteli Väiski myöhemmin.

Kun Jämsänkosken kanttori Mauri Saarenketo osti Kytömäen mökin kesäpaikakseen, törmäsi hän Väiskiin ikimuistoisella tavalla. Saarenketo oli unissaan aamuyöstä pihalla vettä heittämässä – ja törmäsi hämärissä Väiskiin, jolla oli tapana kuhkia kesäyössä metsissä:

-Kuka te olette ja mitä teette täällä! tiukkasi pelästynyt kanttori.

-Minä olen Väinö Järvinen, istunut linnassa laittoman viinan valmistamisesta ja kaikki mitä minusta kerrotaan, on totta!

Väinöstä ja kanttori Saarenkedosta tuli tietenkin hyvät ystävät.

Parhaiten Väiski mustetaan vanhemman väen keskuudessa punaisesta ”katumuspipostaan”. Kun hummausretki kylille oli mennyt pitkäksi, Väiski palaili kävellen Jämsästä kohti Vekkulaa päässään ikuinen piponsa väärinpäin käännettynä, jolloin sen punainen sisus hohti kauas katumuksen merkiksi. Jos oli talvi ja pakkanen, perillä odotti kylmä kotimökki, jolloin Väiski saattoi olla pakkasta paossa ensimmäisen yön nukkumalla tuvan lattian alla olevassa perunakuopassa. Ulkopuolisten tätä ihmetellessä, Väiski selvitti näille vain siirtyneensä edistyksellisenä miehenä maalämmön käyttöön.

Siinä vaiheessa, kun Väiski hyödynsi maalämpöä, hänen rinnallaan ei ollut enää ”Uusikartanon taloudenhoitaja” Maija-Liisa Vihtakaria. Hän oli Väiskin elämänkumppani monen vuoden ajan, kun vaimo oli kuollut keuhkotautiin. Uusikartano oli Pallilan mökin rekisterinimi. Koska se oli niin hieno, Maija-Liisa Vihtakari haki joskus työpaikkoja tittelinään ”Uusikartanon taloudenhoitaja”.

Jaakko Luoma

© Vekkulan kyläyhdistys ry