Parran perhe ei muuttanutkaan Australiaan vaan Impivaaran mökkiin Vekkulaan !

Impivaaran mökki sai 1954 uudet asukkaat, joilla ei ollut mitään siteitä Vekkulaan: Väinö Parta oli vilkas eteläkarjalainen, joka oli jo viemässä pesuettaan Australiaan, mutta vaimo Kaino ei suostunut ja niinpä Suomenniemeltä liikkeelle lähtenyt perhe päätyi ostamaan Impivaaran mökin itselleen.

Sotien jälkeen pientiloja myytiin ja ostettiin vilkkaasti. Jos et päässyt tehtaaseen, tarvitsit ainakin jonkinlaisen mökin tukikohdaksesi, että sait pitää muutamaa lehmää, sikaa ja kanoja ja kasvattaa juurekset ja leipäviljan itsellesi. Tätä tietä Vekkulaan tuli 1954 kymmeneksi vuodeksi Parran perhe Etelä-Karjalan Suomenniemeltä.

-Olin kuusivuotias ja innoissani kerroin kaikille, että nyt mennään sellaiseen paikkaan, että maantiekin näkyy, muistelee Raija Untolahti, os. Parta, Vekkulaan muuttoa. Suomenniemellä perhe oli asunut aivan korvessa, tiettömän taipaleen takana. Isän työmaat olivat vähäiset, uittohommia kesäisin ja metsätyötä talvella, mutta Jämsän suunnassa oli toivoa päästä paremmille hankinnoille. Metsätöillä isä-Väinö aloitti myös Vekkulassa ja varsinkin moottorisahan hankinta 50-ja 60 –lukujen taitteessa oli isän työuralla merkkipaalu, jonka Parran lapset muistavat hyvin.

-Hyvin niukastihan me elettiin, mutta toimeen tultiin. Isä teki niitä töitä, mitä sai, muistelee Raija Untolahti, jolle Vekkulaan muutto oli onnenpotku: ympärillä oli muita mökkejä ja niissä leikkikavereita! Aivan joka ovesta ei sentään voinut tuosta vain sisään rynnätä: Pullilassa oli arvonsa tunteva Reetta-emäntä, joten kommunistin lapsen oli järkevämpää tyytyä vähän pienempien mökkien leikkikavereihin.

-Ne vajaat kymmenen vuotta olivat parasta leikkiaikaa minulle ja kahta vuotta nuoremmalle siskolleni, Seijalle. Parhaimmat ja läheisimmät leikkikaverit olivat Männistöstä Salmisen Hilkka ja Antti. Kyllä me sitä Anttia taidettiin kasvattaa vähän kovin ottein kolmen tytön voimin! Tai ehkä se olikin parasta mitä Antille saattoi tapahtua - kuka tietää! Lämpimästi edelleen Hilkkaa ja Anttia ajattelen! kertoo Raija Untolahti. Äiti-Kaino puolestaan teki paljon yhteistyötä Männistön Kertun kanssa.

60-luvun puolella Parran perheen elanto tukevoitui tuntuvasti, kun ensin isä ja myöhemmin äiti pääsi uudelle Kaipolan tehtaalle töihin. Myöhemmin sinne meni myös Tauno-veli 17-vuotiaana tehden siellä täyden työuran. Raija Untolahti muistaa velipojan tehdasuraa erityisellä lämmöllä, sillä veli auttoi palkastaan siskoa oppikoulun maksuissa. Kolme Parran seitsemästä lapsesta kävi oppikoulun.

Kun tehtaan hommat varmistuivat, Parrat keskeyttivät jo aloittamansa talon rakentamisen ja myivät Impivaaran sokkelikuopalla varustettuna naapureilleen Salmisen Laurille ja Kertulle ja muuttivat Patalahdelle asumaan.

Raija Untolahti muistaa Vekkulan aktiivisena paikkana, jossa vanhemmat kulkivat pienviljelijäyhdistyksen kursseilla ja talkoolaisina iltamissa. Karjalainen perhe otettiin hyvin vastaan. Väinöstä pidettiin, kun miehestä löytyi sopivasti kipinää tarvittaessa. Alkuvaiheessa ennen kuin perhe oli ostanut itselleen hevosta, Väinö haki naapurista Pitkälästä hevosta lainaan, mutta ei vähän tuntemattomana sitä saanutkaan tarkalta vanhalta isännältä Paavolta. Kun tämä sitten vähän myöhemmin erehtyi kyselemään, tulisiko Kaino-emäntä apuun Pitkälään, oli Väinöllä vastaus valmiina: - Sinä et lainannut mulle hevostas, enkä minä lainaa sulle akkaani! 

Jaakko Luoma

                                     Kaino Parta, Sylvi ja Kalle Falk ja Kalle Blom Pallilasta                                                    Opettaja kylässä Rauno Seija, Raija ja Tarja Parta Mirjami sylissä

                                            Väinö, Kaino, Seija, Tarja ja Rauno Parta                                                                                           Seija ja Raija Parta, Hilkka ja  Antti Salminen

                                        Kaino, Tarja ja Rauno Parta "Rokotusreissussa -59"                                                              Sirpa Manner, Mirjami Parta, Eila Laitinen ja Vieno Salonen

© Vekkulan kyläyhdistys ry