Voitto ei mennyt tehtaaseen vaan metsään

60-luvulla maaseutua kohtasi raju muutos, kun metsäfirmat ryhtyivät siirtämään töitä metsäkoneille ja ammattimetsureille. Vekkulasta nuoriso suuntasi seudun tehtaisiin, mutta Niemisen Voitto jäi tekemään metsätöitä – joita hän tekee vielä eläkepäivilläänkin arvostettuna puunajurina, joka ei vahingoita jäljelle jäävää puustoa.

Voitto muistelee ensimmäisen metsätyövälineensä olleen katkennut viikatteen terä: - Isä sitä vähän mukiloi ja käär paijanhihaa käjensijaksi. Se ol ensimmäinen vesuri ja sillä jo leppiä kaatui! Enkä mä voinu olla kuin 9-vuotias, kun mulla oli jo kuorintahommaa kevättalvella ja aina kova kiire sinne kuorintapaikalle koulun jäläkeen!

Yhdestä savotasta on jäänyt muistoksi hieno valokuva, jossa hän on isän ja Lahja-tamman kanssa ajamassa lastulevykoivua Vuohisaaresta mantereelle. Savotan hommasi kylässä asuva yhtiön mies Matti Rossi, jonka luokse oltiin menossa kahville kun lehtimies osui haastattelumatkalle. Tässä vaiheessa, 14-vuotiaana, oltiin jo täysiä apumiehiä puunajossa:

- Sitähän lähettiin hevosella ajjaan, kun pystyssä pysyttiin. Isä kahto eellä halkopinolta toiselle tieltä ja huuteli, että aja sieltä ja aja täältä. Eikä sitä kovin iso nassi tarvinnu olla, kun kuivaa halakoa pinottiin yhtä lailla kuin muutkin ja luotiin lunta pinon päältä, ajojen alkua vähän toisella kymmenellä, Voitto muistelee. 15-vuotiaana alkoivat sitten tosiajot, kun isä oli murtanut jalkansa kuorman päältä hypätessään eikä palannut enää metsään saatuaan myöhemmin vielä sydäninfarktin. Murrosikäinen poika hoiteli isän kanssa aloitetun ison koivusavotan loppuun, vänkäsi 7-metrisiä koivurunkoja rekeen:

-Kyllähän se raskasta oli, mutta siinä taito karttu vähitellen. Ja apuakin sai, kun siinä oli kaksi muutakin miestä niitä koivuja ajamassa ja nuorempi velikin oli välillä koulusta vapaapäivinä apuna, Voitto muistelee.

Voitto Nieminen ehti ajaa 13 vuotta hevosella puuta ja sitten 70-luvulla rinnalle tuli maataloustraktori, jonka kyytiin vinssattiin ensin hevosella kerättyä puuta. Suuri edistysaskel hänen mukaansa oli 80-luvun alussa maataloustraktoreihin tulleet hydrauliset kourakuormaimet, jonka jälkeen se alkoi olla täysi metsäpeli. Tähän aikaan yhtiöt vielä maksoivat puunhinnassa jonkinlaista hankintalisää itse tehdylle ja tienvarteen tuodulle puulle metsänomistajien kannatti ostaa korjuuta oman kylän mieheltä, varsinkin kun tiesivät saavansa kunnollista työtä, joka näkyisi jäljelle jäävän puuston kunnossa:

-Silloin se pyöri vielä hyvästikin, kun eivät olleet firmat niin täysin isojen koneiden puolella ja isännät arvosti luonnonläheisempää hommaa. Ne oli tottuneet hevoshakkuisiin ja kapeampiin ajouriin ja vierasti leveämpiä ajouria. 90-luvun taitteessa se sitten muuttui eikä hankintakaupoista saanu enää minkään vertaa.

Isäntä ajetaan metsästä pois

Viime vuosina on saanut pystykaupoilla eli antamalla metsäfirman tehdä kaiken, paremman hinnan tukkipuulle kuin hankintakaupassa eli tekemällä ja toimittamalla itse puun tien varteen! Tämä kertoo koruttomasti sen, mistä on kyse: ei siitä, millä koneella työn voisi edullisimmin tehdä, vaan siitä, että metsäfirmat ovat yksinkertaisesti päättäneet, että isäntiä ei metsässä tarvita. No harvennushakkuista ja kuitupuun hakkuista maksetaan hiukan hankintalisää, mutta hinnoittelulla pyritäänkin saamaan metsäfirmojen raskaalle kalustolle isoja avohakkuita, josta saadaan kerralla paljon puuta ja minimoidaan koneiston siirtely. Kallis metsitys ja ympäristön vahingot jäävät metsänomistajan murheeksi.

Käytännössä metsäfirmojen korjuumonopoli ja tyly politiikka on johtanut siihen, että maaseudulla ei ole enää korjuutaitoista työväkeä.  Pienmetsälöiden maassa, jossa yhä suurempi osa puusta olisi otettava taiten harvennus- ja kasvatushakkuilla, on ajettu metsästä pois paikallinen ammattitaitoinen työväki, joka voisi tällä työllä itsensä elättää työttömyyden sijaan ja laskettu metsään velkaiset yrittäjät, jotka yötäpäivää ajamalla yrittävät selvitä miljoonakoneidensa veloista. Silti heillä tahtoo olla vain ”solmuiset köydet” palkkana ajokauden jälkeen, siksi kalliita ovat koneet ja hoidettavat lainat. Raha menee pankeille ja kone- ja polttoainekauppiaille.

-Eniten harmittoo se työn jäläki, kun nuoret metsät rynnötään isoilla koneilla. Me kun on metässä synnytty ja opittu se työ tekemään, niin ei se meistä vastenmielistä ole. Me nautitaan hyvästä työn jälestä, Voitto m miettii.

Yleinen uskomus, että suuret metsäkoneet ovat tavattoman tehokkaita. Silloin ei huomata, miten paljon aikaa menee koneiston siirtelyyn ja savotan järjestelyyn. Kun metsässä on paikalliset olot tunteva mies maataloustraktorillaan, hän pärjää yllättävän hyvin varsinkin harvennushakkuissa. Voitto sanoo keräävänsä Vekkulan metsästä harvennukselta kertyvän puun samassa ajassa kuin metsätraktorikin  - ja paljon kevyemmillä ajojäljillä. Voiton neliveto-Zetorin metsäkärryn ja hydraulikuormaimen saa 15 000 eurolla, kun erillinen ”ronttosaurus” , metsätraktori, maksaa 10-15 -kertaisesti tämän. Ja Voiton vehkeitä voi käyttää muuallakin: kuljettaa polttopuuta taajamaan tai sahatukkia sahurille ja edelleen laudat rakentajalle, tai aurata talvella tiet. Metsätraktorilla ei saa yleisellä tiellä edes ajaa.

Harvennushakkuut jäävät nyt tekemättä

Vanha maaseudun elinkeinomalli toimisi maataloustraktorin varassa edelleen mainiosti, jos sen käyttöä ei teollisuus aktiivisesti estäisi. Nykyaikainen kourakuormaimella varustettu maataloustraktori olisi Suomen helpoissa maasto-oloissa täysin riittävä ajokone, myös avohakkuulle. Pienempien pääomakulujen vuoksi työn voisi tehdä vähän rauhallisemmin - ja suunnitella paremmin. Ainakaan vielä Vekkulan mäet eivät ole Voitto Niemisen traktorille estettä muodostaneet: kun on talvella noustu mäki kerran vaikka keulavinssin avustamana, on tätä poljettua väylää helppo seuraavana päivänä ajaa puuta.

Jos asiaa ajatellaan vähänkään pidemmälle, vanhan mallin paremmuus vain korostuu: olisi tärkeää, että maaseudulla olisi väkeä, joka seuraa metsää ja tekee siellä koko ajan työtä, vaikkapa kerää polttopuuta. Näin siellä on ammattitaitoinen silmä hoitamassa metsää ja nostamassa sen puuston laatua ja arvoa – ja paikalla ihminen, joka myös kantaa vastuun tekemisistään metsänomistajalle. Tämä ei onnistu sillä, että vieras nuori mies käy motollaan joskus pyörähtämässä ”tohvelit jalassa”, vaikka koneessa olisi miten hieno tietokone.

-Me liian sinisilmäisesti uskotaan, kun lehdestä luetaan, miten hyvää tulosta nämä isot vehkeet muka tekee. Olis pitänyt olla joku isompi voima, joka olisi sanonut, että stop tykkänään, näin ei saa tämä homma mennä. Mutta me ollaan kai niitä maan hiljaisia, ei osata nousta kapinaan.

Toivotaan, että se kapina nousee sitten vaikkapa metsänomistajien suunnasta, nämä kun tutkimusten mukaan haluaisivat luonnonmukaisempaa metsän hoitoa ja uudistamista ja pienempiä uudistuskuluja. Isot koneet vaativat avohakkuuta ja keinollista metsän uudistamista, minkä tulokset ovat kalliita hinnaltaan ja huonoja tulokseltaan.

- Perustuu eri haastatteluihin vuosina 2004 - 08.

Jaakko Luoma

© Vekkulan kyläyhdistys ry